Menu

Ohjeet ja tuki

Vakuutusmaksu, omavastuu ja bonus

Kaskovakuutusten vakuutusmaksun määrä on lähtökohtaisesti vapaasti sovittavissa osapuolten kesken. Vakuutusmaksuun vaikuttavia seikkoja ovat vakuutusyhtiöstä riippuen muun muassa valittu omavastuu, bonuksen määrä, ajoneuvon merkki ja malli, ajoneuvon paino ja moottorin teho, sylinteritilavuus, ajoneuvon käyttöönottovuosi, haltijan asuinpaikka, haltijan ikä, haltijan sukupuoli ja vakuutusmaksun laskutusväli. Vakuutusten hintaan vaikuttavat tekijät vaihtelevat jonkin verran yhtiöittäin. Liikennevakuutuksen hintaan vaikuttavista tekijöistä saat tietoa Liikennevakuutuskeskuksen sivuilta.

Hintoja vertailtaessa tulee huomioida, että kaskovakuutustuotteiden sisällöissä on eroja. Kilpailuttaja.fi on pyrkinyt esittämään mahdollisimman selkeästi vakuutusten hinnoissa ja sisällöissä olevat erot.

Omavastuu
Bonukset
Muuta maksuihin ja alennuksiin liittyvää
Seisonta-aika ja liikennekäytöstä poisto

Kilpailuttaja.fi sivustolla voit vertailla autovakuutuksia ja löytää itsellesi edullisimman vakuutuksen »

Omavastuu

Useimmissa vakuutuksissa on omavastuu, mutta sen määrä vaihtelee vakuutusyhtiöittäin. Lisäksi poikkeavissa tilanteissa saatetaan soveltaa korotettua omavastuuta, esimerkiksi Pohjoismaiden ulkopuolelle suuntautuvilla matkoilla tai ajoharjoittelun yhteydessä. Ohessa on kuvattu tyypillisimmät omavastuut:

  • yksityiskäyttöisen henkilö- tai pakettiauton bonuksellisessa kolarointivakuutuksessa yleisimmät vaihtoehdot ovat 150–300 € ja bonuksettomassa 500–1000 €
  • autopalveluvakuutuksessa ei omavastuuta
  • keskeytysvakuutuksessa on yleensä 0-3 vrk omavastuuaika
  • oikeusturvavakuutuksessa omavastuu on yleensä15 % kustannuksista, vähintään 150–300 €
  • lasivakuutuksessa noin 150 €, jos lasi vaihdetaan. Omavastuuta ei ole, jos lasi korjataan
  • autojen muissa vapaaehtoisissa vakuutuksissa omavastuu on yleensä 150 €

Jos varkausvakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on sattunut esimerkiksi Latviassa, Liettuassa, Moldovassa, Puolassa, Ukrainassa, Valko-Venäjällä, Venäjällä tai Virossa, on omavastuu varkausvahingoissa suurempi (esimerkiksi 15 % vahingon määrästä).

Alueilla, joilla harjoitetaan nopeus- tai ajoharjoittelua tai muuta siihen rinnastettavaa toimintaa, on vahingon sattuessa omavastuu myös suurempi. 

Omavastuissa on huomattaviakin yhtiökohtaisia eroja.

Bonukset

Bonusjärjestelmällä tarkoitetaan menettelyä, jossa vahingottomat vuodet korottavat bonusluokkaa ja toisaalta korvauksen maksaminen vakuutuksesta alentaa bonusluokkaa. Mitä suurempi on vakuutuksen bonusluokka, sitä pienempi on vakuutusmaksu.

Vakuutusyhtiöt tarjoavat sekä bonusoikeudellisia että bonusoikeudettomia kaskovakuutuksia. Kaskovakuutusten bonusjärjestelmissä on yhtiökohtaisia eroja. Summa, josta bonus lasketaan, vaihtelee vakuutusyhtiöittäin. Toiset yhtiöt laskevat bonusalennuksen koko vakuutusmaksusta ja toiset jostain pienemmästä summasta.

Osa vakuutusyhtiöistä antaa kaskovakuutukseen lähtöbonuksen heti vakuutusta otettaessa. Tämän edellytyksenä on, että liikennevakuutus on otettu samasta yhtiöstä.

Bonukset nousevat pääsääntöisesti vahingottoman vakuutuskauden jälkeen 10 prosenttiyksikköä ja laskevat vahingon johdosta yleensä 20 prosenttiyksikköä. Bonukset alenevat pääsääntöisesti silloin, jos käytetään kolarivakuutusta. Maksimibonukset ovat yleensä 60–70 prosenttia yhtiöstä ja vakuutustuotteesta riippuen.

Muuta maksuihin ja alennuksiin liittyvää

Muut alennukset

Bonusalennusten lisäksi kaskovakuutuksesta annetaan muun muassa ikä-, maksutapa- ja keskittämisalennuksia. Kilpailuttaja.fi-palvelun kautta tehdyissä sopimuksissa voit saada vielä kampanja-alennuksen.

Minimimaksu

Kaskovakuutuksissa on minimimaksu, joka vaihtelee yhtiöittäin. Maksu peritään vaikka vakuutus olisi voimassa vain yhden päivän vakuutuskauden alusta. 

Vakuutusmaksun laiminlyönti

Joidenkin yhtiöiden jatkuvan kaskovakuutuksen vakuutusmaksut ovat ulosottokelpoisia ilman oikeuden tuomiota tai päätöstä. Tällainen vakuutus päättyy yleensä sen vakuutuskauden lopussa, jonka kuluessa vakuutusmaksua ei ole saatu kokonaisuudessaan perittyä. 

Joillakin yhtiöillä on oikeus irtisanoa vakuutus päättyväksi 14 päivän irtisanomisajalla jos vakuutuksenottaja ei ole maksanut vakuutusmaksua eräpäivään mennessä.

Liikennekäytöstä poisto

Kolarointivakuutuksen maksusta annetaan hyvitystä liikennekäytöstä poiston ajalta (seisonta-ajalta), jos ajoneuvo on poissa liikenteestä yhtäjaksoisesti esimerkiksi 30 päivää. Liikennekäytöstä poisto on aina toistaiseksi voimassaoleva eikä sitä voida ilmoittaa etukäteen määritellyksi ajaksi. Liikennekäytöstä poisto voidaan tehdä aikaisintaan kuluvasta päivästä alkaen ja vastaavasti liikennekäyttöönotto on aina ilmoitettava ennen ajoneuvon käyttöönottamista. Liikennekäytöstä poiston ajan kasko on voimassa kolarointi-, keskeytys- ja autopalveluvakuutusta lukuun ottamatta. Hyvitys vakuutusmaksuista liikennekäytöstä poiston ajalta lasketaan päivää kohden esimerkiksi 1/360-osina kolarointivakuutuksen vuosimaksusta.

Kilpailuta autovakuutuksesi nyt helposti laskurillamme »

vakuutusten hinnoissa ja sisällöissä olevat erot vakuutusten hinnoissa ja sisällöissä olevat erot